Ympäristökasvatus humanismin ja posthumanismin välissä

Tutkimustuotokset: KonferenssiesitysKonferenssipaperiTieteellinen

Tiivistelmä

Ympäristökriisit ovat haastaneet humanistisen ihmiskäsityksen ja herättäneet vaatimuksen ihmiskeskeisyyden ylittämisestä sekä empatian ja kunnioituksen tuntemista myös ei-inhimillistä luontoa kohtaan. Posthumanismilla ja viime vuosina vahvistuneena uusmaterialismilla tarkoitetaan yleensä ajattelutapoja, joissa pyritään eroon ihmiskeskeisyydestä ja tunnistetaan elollisen ja elottoman luonnon toimijuuksia ja oikeuksia. Kasvatus- ja taidealan filosofit ja tutkijat ovatkin yksimielisiä siitä, että tarvitaan arvojen transformaatioita ja viisauden pedagogiikka.

Vahva luontosuhde on tyypillistä pohjoisille yhteisöille. Luonnonympäristöt toimivat myös ympäristö- että taidekasvatuksen tilana. Lapin yliopiston taidekasvatuksen alaan kuuluvassa Yhteisö, Taide ja Ympäristö –opintokokonaisuudessa (YTY) on kehitetty yhteisö- ja ympäristötaiteen, paikkasidonnaisen ja situationaalisen pedagogiikan ja projektiopiskelun strategioita ja menetelmiä 1990-luvulta alkaen. Moniaistisuus, kehollisuus ja luonnon esteettiset kokemukset ovat korostuneet ympäristö- ja taidekasvatuksen tutkimuksen kontekstina.

Posthumanistinen filosofia ei ole ollut Lapin YTY-toiminnan ja tutkimuksen keskiössä, vaikka pohjoisissa yhteisöissä ja kulttuureissa on säilynyt maailmankuvassa ja luontosuhteessa piirteitä, joissa ilmenee kokemus luonnon (kuten puut, tunturit, joet, kalliot) elävyydestä, tahdosta ja toimijuudesta. Niin sanottu animistinen luontosuhde on tyypillistä perinteisessä saamelaiskulttuurissa mutta myös laajemmin pohjoisessa uskomusperinteessä. On epäselvää, kuinka paljon tästä luontosuhteesta on säilynyt eli kuinka tehokasta mielen kolonialisaatio on ollut. YTY-toiminnan filosofinen perusta on kuitenkin ollut humanistisessa ympäristöfilosofiassa. Taidekasvatukselle olennaiset kysymykset ympäristön ja ympäristötaiteen kauneudesta sekä esteettisestä elämyksestä ovat ympäristöestetiikan ja vahvasti humanismin alaan kuuluvia näkökulmia.

Tässä esityksessä tarkastelen, onko ympäristö- ja yhteisötaide ollut uusmaterialistista jo ennen käsitteen vakiintumista akateemiseen keskusteluun sekä humanismin ja posthumanismin välisyyttä ja mahdollista ristiriita YTY-toiminnan filosofisena perustana.
Alkuperäiskielisuomi
TilaJulkaistu - 14 joulukuuta 2019
OKM-julkaisutyyppiEi mikään luokiteltu
TapahtumaKulttuurintutkimuksen ja kulttuuripolitiikan päivät - Tampere, Suomi, Tampere, Suomi
Kesto: 13 joulukuuta 201914 joulukuuta 2019

Konferenssi

KonferenssiKulttuurintutkimuksen ja kulttuuripolitiikan päivät
MaaSuomi
KaupunkiTampere
Ajanjakso13.12.201914.12.2019