Arctic Arts & Design kansainvälinen maisteriohjelma

Projekti: Yhteisrahoitteinen projekti

Projektin kuvaus julkisessa portaalissa

Kansainvälinen Arctic Art and Design -maisteriohjelma on käynnistynyt syyskuussa 2015. Maisteriohjelman tavoitteena on lisätä Pohjois-Suomen elinkeinoelämän kilpailukykyä luovien alojen osaamisella. Koulutus sisältää yhteistoiminnallista ja työelämälähtöistä projektiopiskelua tiiviissä yhteistyössä muun muassa Lapin kulttuurilaitosten, matkailuyrittäjien ja elämyspalveluiden tuottajien kanssa. Opiskelijoiden arktisen kulttuurin tuntemus karttuu koko opintojen ajan. Tavoitteena on, että he voivat jäädä Lappiin töihin valmistuttuaan ja tukea alueen yritysten kansainvälistymistä.

Koulutus edistää osaltaan taiteilijoiden ja muotoilijoiden työllisyyttä tuottaen uudenlaisia soveltavan kuvataiteen ja palvelumuotoilun ammattilaisia. Maisteriohjelman sisällöt koostuvat taiteen ja muotoilun, projektisuunnittelun, tutkimusmenetelmien sekä arktiseen kulttuuriin perehdyttävien produktiopainotteisten opintojen kokonaisuuksista.

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta on saanut kolmivuotisen rahoituksen maisteriohjelman kehittämiseen. Arctic Art & Design kansainvälinen maisteriohjelma -hankeen rahoittajia ovat Euroopan sosiaalirahasto, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino, liikenne- ja ympäristökeskus ja Lapin yliopisto.
LyhytotsikkoArctic Arts & Design kansainvälinen mais
AkronyymiAAD
TilaPäättynyt
Todellinen alku/loppupvm01/08/201531/12/2018

Rahoitus

  • Euroopan sosiaalirahasto ESR / European Social Fund ESF: 295 660,00 €

ID: 375908