Vahvuusperustaisen tulevaisuusohjauksen kehittäminen

Projekti: Yhteisrahoitteinen projekti

Yhteistyökumppanit

Projektin kuvaus julkisessa portaalissa

Vahvuusperustaisen tulevaisuusohjauksen kehittäminen (VAHTO)-hankkeessa kehitetään erityisesti Lapin korkeakouluopiskelijoiden ohjaamiseen sisällytettäviä vahvuusperustaisen tulevaisuusohjausosaamisen käytäntöjä ja menetelmiä sekä rakennetaan näistä koostuva VAHTO-ohjausmalli yhdessä korkeakoulujen henkilöstön ja opiskelijoiden kanssa.

Kehitystyötä tehdään osallistavissa, asiantuntijavetoisissa työpajoissa, joista kerätään myös tutkimustietoa kehittämisen tueksi. Osallistujat tuottavat ohjatuissa työpajoissa tietoa ja kehittävät aktiivisesti ohjaustyökaluja ja -menetelmiä oman työnsä tueksi.

Muuttuva työelämä edellyttää korkeakouluopiskelijoilta uudenlaisia tulevaisuustaitoja. Yhä useampi korkeakouluopiskelija tarvitseekin jo opiskeluaikanaan tukea vahvuuksiensa tunnistamiseen sekä kannustusta esimerkiksi omaan tulevaisuuden suunnitteluun sekä korkeakouluopintojen ja työelämän välisen siirtymän sujuvoittamiseen. Tavoite on, että Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun LUC- yhteistyössä toteuttavassa hankkeessa luotavalla VAHTO-ohjausmallilla pystytään vastaamaan tähän tarpeeseen.

Vahvuusperustaisella tulevaisuusohjauksella tarkoitetaan laajaa ohjausajattelua, jossa tunnistetaan, mistä osa-alueista vahvuudet ja työelämävalmiudet koostuvat ja miten ne kytketään osaksi onnistunutta urasuunnittelua. Vahvuusperustaisen tulevaisuusohjauksen myötä uraansa suunnitteleva opiskelija pystyy tietoisesti ja yksilöllisesti hyödyntämään omia resurssejaan ja vahvuuksiaan suunnittelun tukena.

Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun yhteiselle kehittämishankkeelle on myönnetty ESR-rahoitusta (Euroopan sosiaalirahasto) korkeakouluopintojen ja työelämän välisten onnistuneiden siirtymien tukemiseen ajalle 1.8.2019 - 31.12.2021.
LyhytotsikkoVAHTO - Vahvuusperustaisen tulevaisuusoh
AkronyymiVAHTO
TilaKäynnissä
Todellinen alku/loppupvm01/08/201931/12/2021

Rahoitus

  • Euroopan sosiaalirahasto ESR / European Social Fund ESF: 48 877,00 €
  • Euroopan sosiaalirahasto ESR / European Social Fund ESF: 271 234,00 €

ID: 5437686